upcoming
upcoming Events
View Moreother
other Events
View More
KAKE RANDELIN 70 VUOTTA
Kake Randelin 70-vuotisjuhlakiertueelle!Täysiä katsomoita ympäri Suomen valloittanut Kake Randelin täyttää tammikuussa 70 vuotta ja lähtee sen kunniaksi mittavalle konserttisalikiertueelle ympäri Suomen. Kiertue alkaa Turun Logomosta 21. maaliskuuta ja päättyy Porvoon Taidetehtaalle 26. huhtikuuta. Muut kiertuepaikkakunnat ovat Pori, Ähtäri, Kokkola, Oulu, Kuopio, Kouvola, Mikkeli, Hyvinkää, Jyväskylä, Varkaus, Tampere ja Helsinki.Kiertueen ohjelmisto koostuu Randelinin suurimmista suosikeista, joihin lukeutuvat muun muassa tuoreeksi kestohitiksi noussut, yhdessä Portion Boysin kanssa tehty Juhannusyö, JVG:n Amatimies eli Pakko painaa pitkää päivää -kappaleen sämpläys sekä jo vuosien takaiset Nasta pimu, Tarja, Avaa hakas, Jannu huoleton, Tilipäivä koittaa ja Kielletyt tunteet.Kake Randelin täyttää 70 vuotta 26. tammikuuta 2025. Hän on todellinen ”koko Suomen Kake”, sillä hänen yleisönsä muodostuu kaikenikäisistä ihailijoista.Randelin on tähän mennessä julkaissut yli 20 albumia. Hän oli pop jo 1970-luvulla, ja hän on kiistämättä pop yhäkin. Randelin on ahkera keikkailija ja yksi maamme kysytyimmistä kevyen musiikin artisteista.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More

Kahden keikka – Saariluoma & Wikström stand up -kiertue (K-16)
Kahden Keikka - Saariluoma & Wickström stand up -kiertueKaksi stand up -esitystä yhden hinnalla!Jaakko Saariluoma ja André Wickström lähtevät keväällä 2025 laajalle Suomen-kiertueelle, joka kattaa yli 30 paikkakuntaa. Tämä on tilaisuutesi kokea kaksi huippuesitystä yhden illan aikana ja naurutakuu on taattu!Jaska ja André ovat viihdyttäneet suomalaisia jo yli 20 vuoden ajan, tultuaan tunnetuiksi supersuositusta W-tyyli-ohjelmasta sekä lukuisista muista TV-ohjelmista. Mitä vuodet viihteen parissa ovat heille opettaneet ja miltä ystävysten huumori kuulostaa tänä päivänä?Jaakko Saariluoma ja André Wickström ovat suomalaisen stand up -komiikan pioneereja, olivathan he ensimmäisiä jotka alkoivat kokeilemaan lajia Suomessa. Kumpikin katsoo elämää omalta kantilta ja juuri tämä sekoitus tyylissä, jutuissa ja maailmankatsomuksessa tekevät tästä illasta mielenkiintoisen ja tietenkin ratkiriemukkaan.Osta lippusi ja tule viettämään iltaa kahdelle keikalle!· Show’n kesto n. 2 h sisältäen tauon· Ikäraja 16 vuotta· Esityksen video- ja äänitallentaminen on kiellettyä.· Mahdollinen eteispalvelumaksu ei sisälly pääsylippujen hintaan· Alennuksiin oikeuttavat kortit ja todistukset tarkastetaan ovellaOikeudet muutoksiin pidätetään.Järjestäjä: Suomen Stand Up Club
FI
19 views
Buy Ticket
Read More

Kinky Boots
Harvey FiersteinKinky BootsVärikäs musikaali hyväksytyksi tulemisestaHarvey Fiersteinin kirjoittama ja Cindy Lauperin säveltämä ja sanoittama Kinky Boots -musikaali kertoo kolmeakymmentä lähestyvästä Charliesta, joka haikailee pienestä syrjäkylästä uuteen elämään Lontooseen. Kun Charlien isä yllättäen kuolee, leivotaan pojasta vasten tahtoaan perinteikkään kenkätehtaan johtaja, ja alkaa kamppailu kuihtuvan tehtaan tulevaisuudesta. Kun Charlie sitten törmää drag-artisti Lolaan, sytyttää uusi yhteinen liikeidea molemmissa halun muutokseen.Kinky Boots käsittelee itseksi tulemista, vieraan pelkoa, ja eritaustaisten ihmisten mahdollisuutta löytää yhteinen sävel. Musikaalin keskeinen sisältö kiertyy kiehtovan drag-taiteen ympärille ja osoittaa, että sukupuolilla leikittelystä on löydettävissä valtava ilo ja voima. Kirkkaanpunaiset glitter-buutsit ovat välillä tarpeen sekä kenkätehtaan taviksille että show-ryhmän tähdille – me kaikki kaipaamme hyväksytyksi tulemisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.Kinky Boots -musikaali sai ensi-iltansa Chicagossa vuonna 2012, ja päästyään Broadwaylle se voitti vuoden 2013 parhaan musikaalin Tony-palkinnon. Cindy Lauperin musiikki nostattaa vastaansanomattomasti takamuksen penkistä, ja hänelle myönnettiinkin Kinky Bootsista ensimmäinen naispuolisen säveltäjän saama Tony.Musikaalin ohjaa teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio, koreografiasta vastaa Henri Sarajärvi ja vastaavana kapellimestarina toimivat Eeva Kontu ja Ville Myllykoski MD Companysta. Näyttämöllä on yhteensä 30 esiintyjää, joista kaksi on lapsia. Oulun versioon haettiin esiintyjiä avoimen koe-esiintymisen kautta, ja päärooleissa Charliena, Lolana ja Laurenina nähdään Väinö Riihimäki, Pekka Hiltunen ja Titta Toivanen.”Kinky Bootsissa yhdistyvät kaikki hyvän näyttämöteoksen elementit: Se on hauska ja samastuttava, mutta samaan aikaan puhutteleva ja saa miettimään asioita uudesta näkökulmasta. Siinä on osaltaan hyvin perinteinen tarina, mutta toisaalta taas nykyaikainen tapa katsoa maailmaa. On vaikea ymmärtää, miksi ”vastakkaisen” sukupuolen vaatteisiin pukeutuminen voi herättää myös vihaa. Tässä teoksessa nähdään, miten paljon vapautta iloinen ja ennakkoluuloton suhtautuminen sukupuolen eri ilmaisuihin voi tuottaa”, kertoo ohjaaja Lehmuskallio.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More

Linnunradalla
LINNUNRADALLATo 17.4.2025 klo 19, Tampere-talo (Iso sali)Pekka Kuusisto, kapellimestariNicholas Daniel, englannintorviJ.S. Bach/Max Reger: O mensch, bewein dein Sünde großOuti Tarkiainen: Milky Ways, konsertto englannintorvelle ja orkesterilleIda Moberg: Sunrise-orkesterisarjaDaníel Bjarnason: EmergenceSata vuotta erottaa Ida Mobergia ja Daníel Bjarnasonia. Kokemus kosmisista voimista on silti yhteinen. Auringonnousu hehkuu kansallisromanttista valoa, Emergence säteilee sähköisinä sointikenttinä. Outi Tarkiaisen Milky Ways sulauttaa syntymän, elämän ja galaksit solistiseksi konsertoksi. Maailman parhaimpiin oboisteihin kuuluva Nicholas Daniel debytoi Tampere Filharmonian solistina.Kausikorttisarjan konsertti | klo 18 Teokset tutuiksi | klo 18.45 Lapsiparkki (10 €)Konsertin kesto on noin kaksi tuntia.Lisätietoja löydät orkesterin verkkosivuilta: https://www.tamperefilharmonia.fi/
FI
16 views
Buy Ticket
Read More

Pyhtään Kulttuuritalon pihakeikat 2025
Pyhtään Kulttuuritalon kesän pihakeikat tarjoavat isoja artisteja läheltä – kuin klubikeikka ulkona. Tule maalaismaisemaan koivujen katveeseen nauttimaan Suomen parhaista artisteista ja tunnelmasta.
Kesäkeikkamme tapahtuvat suojaisalla pihamaalla koivujen katveessa – kuin klubikeikka ulkona.
Paikan päältä löytyy pyöräparkki, taksitolppa ja bussipysäkki. Auton saa parkkiin kävelymatkan päähän. Kuljetuksia on järjestetty Pyhtään alueen lisäksi Kotkasta, Haminasta, Kouvolasta, Porvoosta ja Loviisasta.
Alaikäisille on tapahtumissa oma sisäänkäynti ja katsomoalue. Muu osa katsomoa on anniskelualuetta ja K18. Suositusikäraja ilman huoltajaa on 12 vuotta, koska tilaisuudessa on seisomakatsomo.
Pihakeikat järjestetään tasaisella piha-alueella, jonne on esteetön pääsy. Pyörätuoliasiakkaille on varattu oma alue lavan läheisyydestä. Vammaiskortin haltijan tai pyörätuolia käyttävän henkilön avustaja tai tukihenkilö pääsee aina maksutta palveluumme silloin, kun kortissa on A-merkintä.
Portit avautuvat kello 19:00, mahdollinen lämppäri kello 20:00 ja pääesiintyjä kello 21:30. Katso illan tarkka ohjelma Pyhtään Kulttuuritalon nettisivuilta.
Lue lisää: www.pyhtaankulttuuritalo.fi/tapahtumainfo
Café Kuppis ja näyttelyt
Nauti Pyhtään Kulttuuritalon muista antimista suositussa kahvilassamme ja tutustu kesän näyttelyihin www.cafekuppis.fi
Tapahtumat järjestää Pyhtään Kulttuuritalo OyAlaikäisille on tapahtumissa oma sisäänkäynti ja katsomoalue (muu osa katsomoa on anniskelualuetta ja K18). Suositusikäraja ilman huoltajaa on 12 vuotta, koska tilaisuudessa on seisomakatsomo.
VIP-liput: www.pyhtaankulttuuritalo.fi/vip
VIP-lipuilla pääset viettämään iltaa Kulttuuritalon viihtyisiin sisätiloihin ja ulkoterassille. Hintaan kuuluu herkullinen buffet-illallinen, oma baari palveluineen sekä pihan katetulla ja sisustetulla VIP-terassilla hengailu kavereiden kanssa. Korotetulla terassilla on runsas määrä istumapaikkoja sekä erinomaiset näkymät lavalle.
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Aki Samuli - Sydämen Voimaa
AKI SAMULIN ENSIMMÄINEN JOULUKONSERTTIKIERTUETangon kultaista kruunua jo yhdeksän vuoden ajan kantanut Aki Samuli valloittaa Suomen kansaa niin tv:ssä kuin tanssilavoilla. Ensimmäinen joululevy ja konserttisalikiertue pitävät artistin kiireisenä.Marraskuun lopulla saa ensi-iltansa laulaja Aki Samulin ensimmäinen oma joulukonserttikiertue. Tuotanto kulkee nimellä ”Sydämen voimaa” ja kokonaisuus rakentuu Akin oman elämäntarinan ja kokemusten ympärille.”Erinomaisesti onnistuneen kesäkiertueeni jatkoksi on aivan ihana lähteä kiertämään konserttisaleja upean porukan kanssa. Odotan innolla ensimmäistä omaa kiertuettani” Aki kertoo. ” Sydämen Voimaa -kiertue on viihteellinen kokonaisuus, joka on aikamatka mun elämäni jouluihin. Mä haluan jakaa tärkeitä hetkiä ja tarinoita mun elämän varrelta”.”Se, miten nerokkaasti Sari Siikander on sitonut kappaleiden lyriikat ja henkilökohtaiset tarinani yhteen, on jotain aivan uutta, samaistuttavaa ja ihmeellistä konserttisaleissa” hän jatkaa.”Meillä jokaisella on omat jouluperinteet ja kokemukset, traditiot ja odotukset. Mitä Akin joulut pitävät sisällään, millaisia kokemuksia ja tarinoita ja musiikkia. Näiden pohjalta olemme lähteneet työstämään kokonaisuutta” valaisee Sari Siikander sisältöä. ”Emme ole tekemässä perinteistä joulukonserttia vaan seuraamme enemmän Akin matkaa erilaisten joulujen kautta tähän hetkeen” Sari lisää.Aki Samuli kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangokuninkaaksi 2015. Kolme pitkäsoittoa, Pauloissa Ep, Joulualbumi, ”Oman elämänsä Kuningas” -kirja, roolit kesäteatterissa sekä Mahdoton rakkaus musikaalissa ovat rakentaneet hänestä monipuolista viihdetaiteiljaa. Syksyllä 2024 Aki on mukana Ylen uudessa dokumentaarisessa tv-sarjassa ”Lomittajat”, jossa seurataan 3kk ajan Akin elämää.Sydämen voimaa – konsertissa Akin kanssa lavalla on nelihenkinen orkesteri ja esityksen kesto on noin kaksi tuntia sisältäen väliajan. Esityksen dramaturgiasta vastaa Sari Siikander. Kiertue kestää kolme viikkoa ja esityksiä tulee olemaan yhteensä 14 eri kaupungissa. Kiertueen info tulee löytymään www.sydämenvoimaa.fi nettisivulta ja somesta.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More

Jope - Matkiva kulkuri
FI
36 views
Buy Ticket
Read More